Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Kertomusta ihanasta matkasta

Voi tätä lomalaisen vauhtia! Perjantai meni reissusta toipuessa ja kotitöitä tehdessä, tänään nautittiin kesävieraiden kanssa auringosta ja Juustoportin palveluista. Huomenna kesäteatteriin Lapualle...

Mutta tässä vähän matkaraporttia. Pahoittelen, että kuvia on paljon, vaikka tosissaan yritin karsia!

Ideana oli tutustua rannikon "kolmoiskaupunkeihin" Närpiöön, Kaskisiin ja Kristiinankaupunkiin. Olen nimittäin vasta nyt tajunnut, että ne ovat Jalasjärveä yhtä lähellä kuin Vaasa Lapuaa - tohtii siis lähteä matkaan pikku fiestalla.

Olen aina haaveillut rengasmatkasta omalla autolla, jolloin voi pysähtyä ja lähteä matkaan juuri silloin kuin itse tahtoo, ilman ryhmää tai julkimokulkimoiden aikatauluja. Niinpä emme tehneet mitään tarkkoja suunnitelmia, emme varanneet yösijaa etukäteen, ja päätimme olla reissussa kaksi yötä ellei yksi riitä.

Ajoimme ensin Kauhajoen ohi kohti Närpiötä. Matkan varrelle osui Teuva. Jollei joku tiedä mikä on Teuva, niin Lauri Tähkä ja Elonkerjuu on sieltä kotoisin! Valitettavasti vain Häjy-kauppa on rajoitetusti auki. Sen sijaan shoppasimme kirpparilla ja kävelimme keskustassa. Löysin kirpparilta shortsihameen - se tuli osoittautumaan kultaa kalliimmaksi...

Tämän jälkeen matka jatkui kaikessa rauhassa ulkomaille. Närpiö on niin umpiruotsinkielinen kunta, ettei siellä kannata edes yrittää puhua suomea - eikä oikein ruotsiakaan. Närpiönmurre kun on ruotsalaisten raumanmurretta. Pitsan ostaminen oli mielenkiintoista - tod näk turkkilaissyntyinen, närpiötä puhuva pitserianpitäjä ja kaksi kouluruotsia mongertavaa ummikkofinskiä yrittivät ymmärtää toisiaan!

Mutta saimme ruokaa. :) Ja kahviakin. Kahvila tosin meni kiinni nenän edestä eikä huoltoasemilla ollut kahviota, mutta onneksi hotelli-ravintola Logen tuli hätiin. Kiva paikka sisältä, tässä näkyy vain pala ulkopuolta.

Närpiössä on itse asiassa nähtävyyskin, joka minua kiinnosti. Ajoimme siis kirkon luo, infotaulun mukaan se on 1400-luvulta. Harmi vain, ettei ollut auki (ei sillä, että olisimme ymmärtäneet mitään mahdollisen oppaan "ruotsista").

Hautausmaa oli kaunis. Sami poseeraa siirtolaisten muistomerkillä, jonka nimi on Kaipaus.


Mutta se varsinainen nähtävyys... Tiesin, että Närpiössä on säilynyt kirkkotalleja, joihin hevoset laitettiin jumalanpalveluksen ajaksi ja joissa kaukaa tulleet kirkkovieraat välillä yöpyivät. Tällaisia talleja on toki ollut aikanaan muuallakin, mutta jostakin syystä närpiöläiset eivät ole omiaan hävittäneet. Luulin, että talleja olisi muutama, muttamutta... niitä oli 150. Peräisin 1700-luvulta. Huh. Mykistävä kokemus.



Ilta alkoi jo lähestyä, kun hurautimme Närpiöstä Kaskisiin, Suomen pienimpään kaupunkiin, joka on 70-prosenttisesti suomenkielinen ja jossa siis tulisimme toimeen. Hurauttaminen on ironiaa - tie oli niin kammottava, että itku meinasi tulla aurinkoisella säällä ja kesäkelillä. Kuinka joku selviää niistä karmeista mutkista ja mäistä pimeällä ja talviliukkaalla??

Kaskisissa otimme huoneen hotellista. Levon jälkeen kävelimme torin yli vierasvenesatamaan ja istumaan iltaa rantaravintolaan. Idyllistä! Ja kuumaa. Me maakravut olimme varautuneet rannikkokierrokseen lähinnä pitkillä housuilla ja t-paidoilla, mutta iltayhdeksältä tahtoivat sortsitkin olla vielä liikaa...




Aamiaisen jälkeen pakkasimme tavarat fiestaan ja lähdimme valloittamaan kaupunkia jalan. Jos joku kaskislainen tänne eksyy, minua saa mieluusti korjata, mutta... idylliä riitti, paljon muuta ei. Tottahan vajaat 1500 asukasta eivät mitään kauppakeskuksia tarvitsekaan, mutta jotenkin odotin koko ajan tulevani keskustaan! Joka sitten olikin ilmeisesti siinä torilla: pankki, kukkakauppa, terveyskeskus, apteekki ja kirjasto. Automatkan päässä Sale ja posti.

Oli sentään kiva seurakunnan kahvila ja ilmainen galleria, jossa kävimme ihailemassa kivitaidetta. Ja oli lossi, jonka kyytiin emme tosin menneet. En tiedä, paljonko Metsä-Botnian alasajo on kaupungin palveluita vähentänyt, vai onko niitä juuri enempää ollutkaan. Hiljaista oli, kadulla sai kävellä melkein miten päin tahansa.




Halusin käydä kuitenkin Murrayn savipajassa, joka olikin aivan mieletön paikka. Huonekaupalla upeaa kelttiläis-kaskislaista keramiikkaa. Kyllä, sorruimme, ja se sortuminen oli suuri. Mutta ainoa mikä kaduttaa on se, ettemme ostaneet vielä vähän lisää... ;)

Lisäksi ystävällinen Murrayn rouva piirsi meille kartan, sillä "minä en kyllä ajaisi Kristiinankaupunkiin kasitietä, kun Pjelaxin kautta menee oikein kiva kylätie" (eikä mutkainen, sen varmistin ;). Lisäksi saimme kuulla, että heti Kristiinankaupungin rajan jälkeen metsässä on torppa ja kesäkahvila.

Ja niin me päädyimme Gottorpiin, taiteilija Stina Engvallin ja hänen perheensä kotiin, jossa oli tarjolla kahvia ja kakkua, fantasiataidetta ja nukkekuvaelmia Kristiinan historiasta. Noitavainomuseossa emme käyneet... (Tunnelma oli kuin Merri Vikin Lotta-kirjoista, niissähän aina eksyttiin metsätorppiin!) Gottorpissa vaihdoimme hellevaatteisiin suojaisella metsätiellä - aamulla oli ollut pilvistä, mutta kova tuuli oli puhaltanut pilvet pois, ja oli todella lämmin. Eläköön sortsihame!



"Te tulette sitten Kristiinaan vähän kuin takaapäin", oli rouva Murray sanonut. Ja niin me tulimme - onneksi. Löysimme erinomaisen parkkipaikan pikku fiestan levätä ja meidän asettua kartalle. Ja kuinka ollakaan, tämä parkkipaikka oli vastapäätä vuonna 1700 valmistunutta Ulrika Eleonoran kirkkoa. Jostakin käsittämättömästä syystä seurakunta ei pidä sitä auki vierailijoille!


Yleensä pidämme molemmat Samin kanssa hautausmaista, mikä näkyy näissä kuvissakin, mutta tämä oli vähän creepy... Rikkaiden laivanvarustajasukujen mausoleumit (ovatko ne arkut siellä maan pinnalla? miksi ovissa on tuuletusaukkoja?), vinksallaan olevat ikivanhat hautakivet, lohkeillut kivilaatta haudan päällä (?), Kaisankorkuinen heinikko kirkon taustalla, yksinäinen kellastunut luu nurmikolla... Brr. (Sanoin Samille, että minut pitää sitten aikanaan haudata niin kunnolla, ettei mikään elukka pääse kaivelemaan oi:sia luitani...) Mutta oli se vaikuttava. Ja sankarihaudat oli sentään pidetty siisteinä...


Tutustuimme vielä viereisen tullituvan kesämyymälään, mutta väsy ja nälkä alkoi painaa. Kartan kanssa lähdimme kohti kauppatoria ja päädyimme syömään Crazy Catiin. Ruoka oli erinomaista, lista monipuolisin koskaan näkemäni, hinnat kohtuulliset - mutta useita kymmeniä ruokailijoita palvelemassa yksi tarjoilija. Ruokahalua sai siis rauhassa kasvatella... Sääliksi kävi tuo nainen, toivon mukaan tilanne ei sentään ollut jokapäiväinen!

Sitten majapaikkaa etsimään. Matkailuneuvonta oli jo mennyt kiinni, joten katselimme omia esitteitämme ja päädyimme hotelli Kristiinaan. Ajoimme 300-metrisen sillan kautta kaupunginsalmen yli, kiersimme monen mutkan kautta - ja päädyimme kamalan, tummasta tiilestä tehdyn 70-luvun kenkälaatikon takapihalle.

Olen yleensä aika mukautuvainen, mutta tässä kauniissa kaupungissa ilmoitin, että tuonne minä en mene. Sen sijaan ehdotin, että tutustuisimme Huoneistomajoitus Krepeliniin, jonka ohi olimme ajaneet.

Ja kyllä. Siellä oli yhdeksi yöksi tilaa ja petatut sängyt, vaikkemme olleet varanneet majoitusta. Asetuimme siis 1700-luvun pihapiiriin, jossa kotinamme toimi leivintupaan sisustettu viehättävä yksiö täydellisine keittiöineen - hintaan kuului lisäksi "kuivamuona" eli kahvi, tee, sokeri, suola ja puurohiutaleet. Ja ruokakauppa oli kohtuullisen lähellä. Alla meidän ikkunamme ja sisäkuvia leivintuvasta (makuualkovi on sermin takana). Asuntoja oli myös päärakennuksessa.


Krepelinin isäntä Pasi Jylli on myös meklari, ja hänen juttunsa vanhasta Kristiinasta ja laivanvarustaja Krepelinin talosta olivat mainioita. Kristiinan vanhin katu, mukulakivinen Kirkkokatu, kuulemma kulkee tuon takana näkyvän rakennuksen alta...

Pasi myös väitti, että tarina Ulrika Eleonoran kirkon tornin kaltevuudesta olisi puppua. Tähän astihan on sanottu, että se on rakennettu tarkoituksella vinoon merta kohti, jotta tuulet eivät kallistaisi sitä toiseen suuntaan. Museoviraston tutkija oli kuitenkin nyt todennut, että kun kirkko oli pitänyt saada kiireesti valmiiksi palaneen tilalle uuden vuosisadan eli 1700-luvun kunniaksi, rakentajat olivat käyttäneet liian kosteaa materiaalia. Kun aurinko on sitä 300 vuotta kuivattanut eniten tietystä suunnasta, torni on painunut vinoon... Mikä sitten lie totuus. :) Kirkon ovat rakentaneet laivanrakentajat, katto muistuttaa kuulemma nurin käännettyä laivaa ja torni mastoa.




Ulrika Eleonoran kirkkotorni pilkistää ihan kuvan perällä Kirkkokadun päässä, näin historiallisessa keskustassa olimme.

Samia hymyilyttää ilmeisesti herra Setänen, joksi nimesimme erään asukkaan - hänen erinäisten juomien runsas nauttimisensa sai meidät vähän puistelemaan päätä, minkä lisäksi saimme hänestä seuraa tahattomasti aika monta kertaa... ;)


Näin muhkea oli Krepelin takaapäin. Menkää sinne. Ja pyytäkää Pasia näyttämään "erään artikkelin valtameri"... ;)


Krepelinissä oli vain yksi vika: se on niin hauska paikka, että on suorastaan vaikea lähteä sieltä mihinkään! Ilta menikin "omalla pihalla" istuskellessa sen jälkeen, kun olimme epätoivoisesti metsästäneet puhtaita vaatteita.

Emme olleet osanneet säätiedotuksen lukemisesta huolimatta aavistaa, että rannikolla voisi olla niin tolkuttoman kuuma, ja että hiestyneitä alus- ja päällysvaatteita pitäisi vaihtaa koko ajan. Illan ruokaostoksilla kuvittelimme sujauttavamme ostoskoriin puhtaita alushousuja ja mahdollisesti jonkin topin, vaan eipäs Kristiinankaupungin K-market myynyt muuta kuin ruokaa ja sukkia, ja kaikki ei-ruokakaupat olivat jo kiinni. Onneksi minulla oli bikinit mukana ja onneksi aina voi pestä nyrkkipyykkiä ja onneksi Sami löysi matkailuneuvonnasta kivan t-paidan...

Torstaina sitten lastattiin taas tavarat autoon, luovutettiin leivintupa ja lähdettiin kaupungille. Tässä entisen kaupunginhotellin, nykyisen vakuutusyhtiön talon kukkaloistoa torilla... Kaupungilla kuvasin loppujen lopuksi vähän, nautimme vain, mutta ainakin täältä löytyy paljon kuvia Kristiinankaupungista.


Olen elämässäni ollut niin paljon tekemisissä museoiden kanssa, etten paljonkaan harrasta niitä lomilla. Mutta Lebellin kauppiastaloon oli päästävä elämään hetki 1600-1700-luvun Kristiinankaupungin porvariselämää... (Siellä sai valokuvata, minä kysyin.) Olen ollut täällä kerran opastetun ryhmän mukana ja elämys oli unohtumaton.






Mennessämme sisään portista olimme nähneet viitan kahvilaan. Tontilla on myös toinen, kivinen talo 1800-luvulta, jossa meitä odotti kahvipöytä. Kuten Sami sanoi: ihan kuin olisimme olleet vieraisilla. (Vaikka 1800-luvulla naisväki ei takuulla esiintynyt narutopeissa ja turkooseissa bikineissä...)




Vielä kahvinjuonnin jälkeen talossa riitti katseltavaa ja ihmeteltävää...





Sitten tietysti piti käydä Suomen kapeimmalla kaksisuuntaisella (??) liikennöidyllä kadulla, vajaat 3 metriä. Kissanpiiskaajankujan nimi ei muuten tule kissojen kiusaamisesta, vaan siitä, että aikanaan kadulla oli kapakka, jossa sekä suomen- että ruotsinkieliset laivanrakentajat istuivat. Kun suomenkieliset eivät osanneet ääntää skaftungilaisten kotipaikkaa, he sanoivat näitä kattungeiksi (= kissanpoika). Ja kun kujalla tarpeeksi tapeltiin, alettiin puhua "kattungien" piiskaamisesta...


Ulrika Eleonoran jälkeen olin kiukutellut sitä, miksi Kristiinankaupungin suomalainen seurakunta pitää auki 1800-luvun kirkkoa eikä vanhaa - ketä nyt 1800-luvun kirkko kiinnostaisi, niitähän on joka paikka täynnä... No, peruin puheeni, kun kävimme tuossa kirkossa, sillä se oli vaikuttava votiivilaivoineen, ankkuriketjua markkeeraavine lähetyskynttelikköineen ja upeine holvikaarineen. Kiitos myös hänelle, joka musisoi juuri kirkossa.





Kaupungilla kiertelyn jälkeen oli taas nälkä. Vaikka Crazy Catissa sai herkkuja, ei huvittanut mennä uudestaan istumaan sinne puoleksitoista tunniksi. Onneksi Almassa sai lounasta viiteen asti. Parkki Alma kahvilan sisällä on mittasuhteiltaan 1:8, ja merimiesnukeista saattoi päätellä, miten iso se olikaan ollut.



Vihdoin alkoi tuntua siltä, että voisimme lähteä kotiinpäin. Pysähdyimme vielä matkalla Lapväärtissä, jonka komeaan ja erikoiseen kirkkoon pitäisi tutustua paremmin - tiiltä ja puuta samassa! 3000 hengen kirkko on rakennettu 1848-51 ja se on Suomen toiseksi suurin maaseutukirkko. (Missähän on se suurin? Ylistaronkin kirkkoon mahtuu "vain" 2500 henkeä.) Muoks. Tietysti Petäjävedellä - kiitos Pilli! Muoks muoks: Siis KERImäen. Huoh. Kuinkahan tässä toipuu työkykyiseksi loman jälkeen, kun ei osaa edes lukea eikä kirjoittaa??

Jos olisimme ehtineet, olisimme vielä käyneet Karijoen kiistellyllä Susiluolalla. Se oli kuitenkin ehtinyt juuri mennä kiinni, ja toisaalta sinne ajaa kyllä joskus kotoakin käsin. Kävimme kyllä vessa- ja jäätelötauolla huoltoasemalla, jonka omistajan kanssa riitti juttua Susiluolan salaisuuksista.

Niinpä ajoimme Kauhajoen kautta Jalasjärvelle ja totesimme, miten ihmeen hyvä on kotiin tulla taas. Niin vaikuttavia asioita olimme nähneet, että Kristiinankaupungista ostettuja oppaita on luettu tarkasti. Kaikin puolin täydellisen onnistunut reissu - varsinkin, kun sain heittää pyykkikoriin sen kolme päivää palvelleen narutopin...

13 kommenttia:

  1. Mukava reissu teillä on ollutkin! Luulisin, että se Suomen suurin maaseutukirkko on Kerimäellä, syntymäpitäjäni naapurissa. Kirkkoon mahtuu istumaan yli 3000 henkeä ja seisomapaikat mukaan lukien peräti 5000.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaisa upeasta matkakertomuksesta, melkein kuin itse olisi ollut mukana :D. Tälläisistä kotimaisista paikoista minäkin tykkään. Ylempi huivipäinen Kaisa sopi mainiosti kuvaan jossa oli katosvuode :) aivan kuin olisi ollut Kaisan kammari.
    Kävin pari vuotta sitten Karijoella jossa ystävälläni on mökki, kävimme piipahtamassa myös Kristiinankaupungissa siinä Almassa kahvilla. Harmi, etten ehtinyt silloin enempi tutustumaan Kristiinankaupunkiin. Hautausmaat on minustakin kivoja paikkoja, päiväsaikaan vaan kylläkin. Nyt menenkin takaisin katsomaan mitä sinun linkkien takana löytyy, varsinkin se Murray kiinnostaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun otit reissulle mukaan! Kunpa joskus ehtisi Suomessa käydessän kunnon rengasmatkalle... ajatus poikimaan.
    Suloista sunnuntaita t. Heljä

    VastaaPoista
  4. Vielä unohtui yks juttu, navigaattori on oiva apu mutkaisilla teillä, helpottaa ajamista kun näkee mikä mutka on seuraavaksi tulossa. Pidän sitä usein täällä mökkikylän pikkuteillä päällä vaikka osaankin jonnekin mennä mutta en muista kaikki kurveja ja kiemuroita. Sammatissa oli myös apua siitä se vasta mutkaista oli ja mäkistä myös, suosittelen siis.

    VastaaPoista
  5. Olis kiva jos olis joku joka lähtis just tommoiselle pienelle reissulle seuraksi.

    Petäjäveden kirkko ei kyllä tunnu kauhean isolta... Keuruulaiset on katkeria kun Pveden kirkko pääsi maailmanperintölistalle mutta meidän ei. Siihen oli ihan jokin sääntösyykin mutta en nyt muista mikä. Keuruun kirkko on kuitenkin muutaman vuoden vanhempi. Ja Petäjäveden erämaakirkko on ihan omaa laatuaan.

    VastaaPoista
  6. Teillä on ollut hauska reissu. :o) Meillä on J:n kanssa tapana lähteä yhtäkkiä ex tempore ajelemaan ihan minne vaan nokka näyttää, ja monesti niistä tule juuri tällaisia rengasmatkoja, joilla näkee kaikkea mielenkiintoista. Kotimaanmatkailu avartaa kummasti. :D

    PS. Kuvaa nyt ihmeessä mitä ihanaa ostitte Murraylta. tv: kelttifani :D

    VastaaPoista
  7. Ihan lukea- tulee aivan noloksi, kun matkailee aivan turhaan aina sukulaisissa ja kaukomailla. Milenekiintoisia paikkoja kun riittää tässä lähelläkin! Koetan houkutella miehen Kristiinankaupunkiin ja ehkä susiluolaankin.

    VastaaPoista
  8. Voi sentään! Olen asunut kaksi vuotta Kristiinassa 1970-luvulla. Mikään ei näytä muuttuneen.

    VastaaPoista
  9. Todellakin tuollaisia reissuja minäkin haluaisin tehdä. Lähialuematkailua parhaimminällaan. Valitettavasti vain puolisko ei ole saman henkinen ja kesälomareissut ovat muumimaailma ja ähtäri sektoria. Toki väheksymättä niitäkään, mutta ne omat kiinnostukset... Ihana että jaat lomamatkasi omien ajatustesi kera myös meille muille. Pitääpä muistaa vilkaista näitä tunnelmia, jos joskus tuonne suunnalle saan väen lähtemään.

    VastaaPoista
  10. kauniissa paikoissa olette visiteeranneet reissunne aikana! :)

    VastaaPoista
  11. KERIMÄEN kirkko lienee se suurin, ei Petäjäveden. Kuten Pillikin sanoi.

    VastaaPoista
  12. Kerimäen kirkko lienee kaupungitkin mukaanlukien Suomen suurin kirkko, ja en ihmettelisi, jos Lapväärtin kirkko olisi
    Suomen toiseksi suurin. Minun tietääkseni Suomen suurin kaupunkikirkko on Helsingin Johanneksen kirkko, ja sinne mahtuu istumaan n 2500 ihmistä. Korjatkaa viisaammat, jos olen väärässä.

    VastaaPoista